Sana Säätiö

Halu on synnyn ja kuoleman, ja kuoleman ja syntymän,
Mutta monien elämien jälkeen, kun mieli on voittanut halu,
Halu vapaa, itsestään tunteva, noussut Jumala sanoo:
Kuoleman ja pimeyden kohdusta syntynyt, voi halu, olen liittynyt
Kuolematon isäntä.

- Zodiac.

THE

SANA

Vol 2 NOVEMBER, 1905. No 2

Tekijänoikeus, 1905, HW PERCIVAL.

HIMOITA.

Kaikista voimista, joiden kanssa ihmisen mielen on kohdattava, halu on kaikkein kauhein, petollisin, vaarallisin ja välttämättöin.

Kun mieli alkaa ruumiillistua, se pelottaa ja torjuu halun eläinperäisyyden, mutta yhdistymisen kautta torjunnasta tulee houkutteleva, kunnes mieli lopulta pettää ja hajottaa sen unohtamiseen sen aistillisilla iloilla. Vaarana on, että mielen itsemääräämishalu voi suunnata haluun paljon kauemmin kuin sen pitäisi, tai voi halutessaan tunnistaa itsensä ja palata takaisin pimeyteen ja haluun. On välttämätöntä, että halu antaa vastustusta mielelle, että näkemällä illuusioidensa kautta mieli tuntee itsensä.

Halu on nukkuva energia universaalissa mielessä. Universaalisen mielen ensimmäisellä liikkeellä halu herättää toimintaan kaikkien olemassa olevien asioiden bakteerit. Kun mielen henkeä koskettaa, halu herää piilevästä tilasta ja se ympäröi ja tunkeutuu kaikkiin asioihin.

Halu on sokea ja kuuro. Se ei voi maistaa, haistaa tai koskea. Vaikka halu ei ole aisteja, se kuitenkin käyttää aisteja palvellakseen itseään. Sokea, mutta ulottuu silmän läpi, kiinnittää ja kaipaa värejä ja muotoja. Vaikka kuuro, se kuuntelee ja juo korvan kautta ääniä, jotka stimuloivat sensaatiota. Ilman makua se kuitenkin nälkää ja tyydyttää itsensä kitalaen kautta. Ilman hajua, mutta nenän kautta se hengittää hajuja, jotka sekoittavat sen ruokahalua.

Halu on läsnä kaikissa olemassa olevissa asioissa, mutta se ilmenee kokonaan ja täydellisesti vain elävien orgaanisten eläinten rakenteen kautta. Ja halu voidaan tyydyttää, hallita ja suunnata vain elämää korkeampiin käyttötarkoituksiin, kun se on kotoperäisessä eläintilassaan.

Halu on tyydyttämätön tyhjiö, joka aiheuttaa jatkuvan hengityksen tulemisen ja menemisen. Halu on poreallas, joka vetää kaiken elämän itseensä. Ilman muotoa halu tulee ja kuluttaa kaikki muodot jatkuvasti muuttuvilla mielialoillaan. Halu on mustekala, joka on syvällä seksin elimissä; sen lonkerot ulottuvat aisteiden välityksellä elämän valtamereen ja palvelevat sen koskaan tyydyttämättömiä vaatimuksia; kutiseva, palava, tuli, se raivoaa ruokahaluissaan ja himoissaan ja hulmuttaa intohimoja ja kunnianhimoja. Vampiirin sokealla itsekkyydellä se vetää pois sen ruumiin voimat, jonka kautta nälkä on rauhoittunut, ja jättää persoonallisuuden palamaan tuhkasta maailman pölyn kasassa. Halu on sokea voima, joka energisoi, pysäyttää ja tukahduttaa, ja on kuolema kaikille, jotka eivät voi pysyä läsnäolossaan, muuttaa sitä tiedoksi ja muuttaa sitä tahdoksi. Halu on huuru, joka vetää kaiken ajatuksen itsestään ja pakottaa sen tarjoamaan uusia melodioita aistien tanssille, uusia muotoja ja hallussaan olevia esineitä, uusia luonnoksia ja vaatimuksia ruokahalun tyydyttämiseksi ja mielen tyhjentämiseksi sekä uusia tavoitteita hemmotella persoonallisuus ja panttari sen egoismiin. Halu on loinen, joka kasvaa mielestä, syö siihen ja lihottaa sitä; ryhtyessään kaikkiin toimiinsa se on heittänyt glamouria ja saanut mielen ajattelemaan sitä erottamattomana tai tunnistamaan sen iteslf: n kanssa.

Mutta halu on voima, joka saa luonnon jäljentämään ja tuomaan esiin kaiken. Ilman halua sukupuolet kieltäytyisivät parittautumasta ja lisääntymästä tyyppiään, ja hengitys ja mieli eivät enää voineet inkarnoitua; ilman halua kaikki muodot menettäisivät houkuttelevan orgaanisen voimansa, murenevat pölyksi ja hajoavat ohuelle ilmalle, ja elämällä ja ajatuksella ei olisi mallia, jossa saostuisi ja kiteytyisi ja muuttuisi; ilman halua elämä ei pystynyt vastaamaan hengitykseen ja itämään ja kasvamaan, ja sillä ei ole materiaalia, jolla työskennellä ajatus lopettaa sen toiminnan, lakkaa toimimasta ja jättää mielen heijastamattoman tyhjäksi. Ilman halua hengitys ei aiheuta aineen ilmenemistä, maailmankaikkeus ja tähdet liukenevat ja palautuvat yhteen alkeisosaan, eikä mieli olisi huomannut olevansa itsensä ennen yleistä hajoamista.

Mielellä on yksilöllisyyttä, mutta halu ei. Mieli ja halu lähtevät samasta juurista ja aineesta, mutta mieli on yksi suuri evoluutiokausi ennen halua. Koska halu liittyy siten mieliin, sillä on valta houkutella, vaikuttaa ja pettää mieli uskoon, että ne ovat identtisiä. Mieli ei voi tehdä ilman halua, eikä halu voi tehdä ilman mieltä. Mieli ei voi tappaa halua, mutta mieli voi nostaa halua alemmasta korkeampaan muotoon. Halu ei voi edistyä ilman mielen apua, mutta mieli ei voi koskaan tuntea itseään ilman halua testata sitä. Mielen velvollisuus on herättää ja yksilöidä halu, mutta sikäli kuin halu on tietämätöntä ja sokea, sen harha pitää mielen vankina, kunnes mieli näkee harhan läpi ja on riittävän vahva kestämään ja alistamaan halun. Tämän tiedon avulla mieli ei vain näe itsensä erilaiseksi ja vapautuneena eläimen toiveiden tietämättömyydestä, vaan se myös aloittaa eläimen päättelyprosessiin ja nostaa sen siten pimeydestään ihmisen valon tasolle.

Halu on vaihe aineen tietoisessa liikkeessä, kun se hengitetään elämään ja kehittyy korkeimman sukupuolen muodon kautta, jossa saavutetaan halu. Ajatuksen kautta siitä voi sitten tulla erillään eläimestä ja siirtyä eläimestä pidemmälle, yhdistää sen ihmiskunnan sielun kanssa, toimia älykkäästi jumalallisen tahdon voimalla ja siten lopulta tulla Yhden tietoisuudeksi.